Presidentti Mauno Koivisto totesi taannoin uudenvuodenpuheessaan, että täytyy olla jotain sanottavaa, ja täytyy olla kykyä sanoa se. Koiviston kommentti koski taidetta, mutta yhtä hyvin sitä voi soveltaa myös työhakemukseen. Jos työpaikkailmoituksessa lukee KTM, DI tai ETM, yltää maailman paraskin teologian maisteri harvoin haastatteluun. Ei vaikka hakemus olisi kuinka hyvä. Toisaalta, jos hakijan taskussa on pahvit kahdesta korkeakoulusta, saattaa työhaku silti tyssätä jo alkumetreillä huonoon hakemukseen.

Kuulin kesällä mielenkiintoisen uutispätkän radiosta. Siinä kerrottiin tutkimuksesta, jossa vertailtiin huomiota herättävien työhakemusten menestymistä verrattuna tavanomaisiin. Sekä amatöörit, että ammattilaiset seuloivat hakemukset suunnilleen samalla tavalla. Tutkimuksen mukaan erikoinen hakemus ei ollut oikotie onneen.

Markkinointi & Mainonta -lehdessä kerrottiin kaverista, joka oli tullut valituksi mainostoimistoon töihin hakemuksella, jossa oli kaksi sanaa: Ottakaa töihin! Ehkä poikkeus vahvistaa säännön, mutta pääsääntöisesti riittää, kun tekee tavanomaisen hakemuksen ja liittää siihen huolella laaditun CV:n. Ei siihen taikatemppuja tarvita, malleja löytyy googlaamalla pilvin pimein.

Huonosti laadittu työhakemus antaa herkästi viestin, että hakija ei ole oikeasti kiinnostunut työtehtävästä. Jos hakija on kerran valmis vaihtamaan työpaikkaa ja joskus jopa muuttamaan sen perässä toiselle paikkakunnalle, niin miksi hän ei näkisi vaivaa hakemuksen ja CV:n laatimiseen. Kun omalla työpaikallani on kollegoita, jotka ovat tehneet 30 ja jotkut jopa 40 vuoden työuria saman työnantajan palveluksessa, niin hakemuksen merkitys korostuu entisestään.

Otin kerran urakaksi lukea kotikonttorissa 150 työhakemusta. Alkajaisiksi seuloin ne kolmeen pinoon: kutsutaan haastatteluun, ehkä soveltuu ja ei sovellu tähän tehtävään. Lukukinkereiden sivutuotteena tein mielenkiintoisen havainnon; DI-tutkinnon suorittaneet hakijat erottautuivat selvästi selkeillä hakemuksillaan. Niistä kävi selvästi ilmi hakijan osaaminen sekä se, miksi yrityksemme ja juuri tämä työtehtävä kiinnostivat.

Kysäisin asiaa yhdeltä diplomi-insinööriltä. Josko siellä Otaniemessä oikein harjoiteltaisiin näitä asioita? Olisiko peräti joku parin oparin kurssi? Ei kuulemma ollut. Vastaaja epäili sen johtuvan insinöörien luontaisesta taipumuksesta löytää joka asiaan helppo ratkaisu. Jos kerran netti on pullollaan valmiita malleja, niin miksi pitäisi pakertaa päivätolkulla ja yrittää keksiä pyörää uudelleen.

Keskustelun kuullut kollega kertoi saaneensa kerran työhakemuksen, jonka vasempaan ylälaitaan oli liimattu pieni helmi. Arvoitus selvisi, kun luki paperin loppuun saakka – Olen helmi, valitkaa minut! Aika oivallus, vaikka edellä ennätinkin väittää, että erikoiset hakemukset eivät välttämättä lisää onnistumisen mahdollisuutta.

Tässä vaiheessa keskusteluilmapiiri sai peruspessimistisiä sävyjä. Kun olisi heittänyt parinkymmenen hakemuksen nipun kopiokoneen lajittelijaan, niin tuo helmenkalastaja olisi varmasti erottunut joukosta. Tulimme siihen johtopäätökseen, että kopiokoneen huoltomiestä odotellessa olisi hyvää aikaa lajitella hakemukset uudelleen kyllä ja ei -pinoihin.

Juho Mäyry

Kirjoittaja on Metoksen myyntijohtaja